"Suomen rakennehistoria" kertoo, mikä maa Suomi oli keskiajalta nykypäivään.
"Suomen rakennehistoria" tutkii Suomea kysymällä, mikä Suomi on ollut pitkällä aikavälillä 1300-luvulta 2000-luvun alkuun. Kirja edustaa rakennehistoriaa, jossa hahmotetaan yhteiskunnan pitkän aikavälin hitaita ja huomaamattomia muutoksia. Rakenteet kuvaavat reunaehtoja, jotka määrittävät, mikä on ollut ihmisille mahdollista. Siten rakennehistoria kuvaa ihmisten elinolosuhteita ja sitä, miten he ovat niissä eläneet ja selvinneet, ja miten he ovat pystyneet olojaan muuttamaan.

Keskeisellä sijalla kirjassa ovat väestön ja talouden muutokset, toimeentulo, elinkeinorakenne ja ulkomaankauppa, mutta myös muista suunnista tulleet vaikutteet sekä ihmisten elämänkulkuun vaikuttaneet muut rakenteet kuten ammatti- ja yhteiskuntaluokat. Yhtä Suomea ei ole milloinkaan ollut, vaan maa on jakautunut omaleimaisiksi, jopa erillisiksi alueiksi. Esiin piirtyy kiinnostava kuva siitä, miten nykyinen Suomi on syntynyt.

Kansallisessa historiankirjoituksessa Suomi esitetään usein erillisenä poikkeustapauksen. Suomen rakennehistorian tärkein elementti on kuitenkin se, että Suomi on aina ollut osa suurempaa kokonaisuutta: ensiksi Ruotsia, sitten Venäjää ja kansainvälistä talouttakin jo keskiajalta saakka. Suomen nousu köyhyydestä maailman vauraimpien maiden joukkoon ei johtunut vain suomalaisten sinnikkyydestä ja neuvokkuudesta vaan onnekkaista sattumista, kansainvälisistä investoinneista, maailmantalouden suhdanteista ja kytkeytymisestä globaaleihin markkinoihin. Suomalainen kulttuuri syntyi tiiviissä vuorovaikutuksessa Ruotsiin, Venäjään ja laajemmin Eurooppaan. Suomen yhteiskunta nykymuodossaan on yleisemmän modernisaatiokehityksen tulos, jopa mallikappale.