Valloittava varhaiskasvatus

Valloittava varhaiskasvatus

Oppimista, osallisuutta ja hyvinvointia

Vuoden 2016 Varhaiskasvatussuunnitelma haastaa miettimään varhaiskasvatuksen tavat, rutiinit ja säännöt uusiksi, sillä se korostaa lasten kuulemista ja lapsen omaa aktiivista toimijuutta ja osallisuutta.

Tarpeettoman usein aikuiset tekevät asioita valmiiksi lasten puolesta, vaikka lapsilla olisi kykyä ja halua osallistua aikuisten rinnalla toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kokemus osallisuudesta herättää lapsissa positiivisia tunteita yhteenkuuluvuudesta, hyväksytyksi tulemisesta ja ilosta sekä ylpeyttä niin omasta kuin ryhmän yhteisestä osaamisesta ja haasteista selviämisestä.

Valloittava varhaiskasvatus kannustaa tarjoamaan lapsille tilanteita, joissa he voivat kokeilla ja harjoitella demokraattisia yhteistaitoja, ajatteluntaitoja omien mielipiteiden muodostamiseksi, opetella toisten kuuntelemista ja heidän asemaansa asettumista sekä eri näkökulmien perustelemista ja yhteisen ratkaisun löytämistä.

Teoksen kirjoittajat ovat Jyväskylän yliopiston varhaiskasvatustieteen opettajia ja tutkijoita.

Aiheeseen liittyvät

Lapsuus, lapsuuden instituutiot ja lasten toiminta

Kuinka suomalainen lapsuus koetaan ja rakennetaan erityisesti päiväkotiympäristössä?

Suunniteltu lapsuus

Kirjassa tutkistaan, miten päivähoidon henkilöstön ja lasten vanhempien yhteistyö kasvatuksessa sujuu ja mikä sen merkitys on.

Varhaiskasvatuksen pedagogiikka

Lapset ovat aktiivisia oman elämänsä rakentajia, jotka elävät vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja siihen kuuluvien toisten lasten ja aikuisten kanssa.