Tuloerot globalisaation aikakaudella

Tuloerot globalisaation aikakaudella

Uusi näkökulma

Suom. Tatu Henttonen

Vuoden talouskirja 2016 – Financial Times

Vuoden kirja 2016 – Economist

Maailman johtava tuloerojen tutkija Branco Milanovic kertoo, kuinka tuloerot ja eriarvoisuus oikein syntyvät. Niitä aiheuttavat sodat ja taudit, teknologiset murrokset, koulutuksen puute ja varallisuuden epätasainen jakautuminen.

On kuitenkin totta, että tuloerot maiden välillä ovat vähentyneet. Kiinan ja Intian keskiluokka ottaa kovaa vauhtia kiinni läntisten teollisuusmaiden keskiluokkaa. Sen sijaan eri maiden sisällä köyhimpien tulot junnaavat paikallaan, mutta rikkaimmat sen kun vaurastuvat. Syynä ovat globaali kauppa, teknologinen kehitys sekä finanssisektorin voimistuminen. Tuloerojen kasvun ja kutistumisen kaudet uhkaavat seurata toisiaan kenties loputtomasti.

Ovatko tuloerot sitten ongelma? Milanovic osoittaa, että voimakkaasti eriarvoiset yhteiskunnat ovat räjähdysherkkiä. Keinoja suunnan kääntämiseksi olisi, mutta niihin tarttuminen ei ole kiinnostanut poliitikkoja.

Branco Milanovic johti vuosia Maailmanpankin tutkimusosastoa. Nykyisin hän toimii vierailevana professorina City University of New Yorkissa ja tutkijana Luxembourg Income Study Centerissä.

”Branco Milanovic on kirjoittanut erinomaisen kirjan – – valaisevan, kattavan, oppineen, kekseliään sekä kiitettävän tiiviin.” – Martin Wolf, Financial Times

Johdanto

1 Globaalin keskiluokan ja rahaeliitin nousu

2 Maiden sisäiset tuloerot: Kuznetsin aallot tuloerojen pitkän aikavälin kehityksen selittäjinä

3 Maiden väliset tuloerot: Karl Marxista Frantz Fanoniin ja takaisin Marxiin?

4 Globaalit tuloerot tällä ja seuraavalla vuosisadalla

5 Mitä seuraavaksi? Kymmenen ajatusta tuloerojen ja globalisaation tulevaisuudesta

Aiheeseen liittyvät

Eriarvoisuus tappaa

Pysäyttävä teos osoittaa, kuinka eriarvoisuus vaikuttaa ihmisten terveyteen ja jopa lyhentää elinikää.

Karkottamisen logiikka

Merkittävän ajattelijan puheenvuoro globalisaation julmuudesta

Maailma

Nyt kerralla koko maailma haltuun! Tiivis ja selkeä teos esittelee nykymaailman alueet, sivilisaatiot, tavat ja kulttuurit uudesta näkökulmasta.

Maailmantalouden Minotauros

Pokkari. Huima tarina maailmantalouden voimasuhteista

Ostettua aikaa

Talous ja politiikka ovat kriisissä juuri nyt, koska poliitikoilla ei enää ole konstia kriisin lykkäämiseen. Ostettu aika on loppu.

Suuri murros

Pokkari. Moderni klassikko kuvaa vapaiden markkinoiden synnyn, kulta-ajan ja kriisin

Vapauden markkinat

Mitä jokaisen tulee tietää uusliberalismista